Friday, June 30, 2006
Verta, hikeä ja kyyneleitä.
No ei ihan. Verta ja kyyneleitä ei ole näkynyt mutta hikeä senkin edestä.
Tulin juuri eräästä konsertista jonne olin jostakin kumman syystä ostanut lipun pari viikkoa sitten aamu seitsemältä. Ohrapirtelöillä ja sillä että hetkeä aikaisemmin oltiin poistuttu eräästä ravitsemusliikkeestä ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa.
No tänään oli kuitenkin 18:00 lähtö Masashi-sanin asuntolalta kohti Onion-studiota, jossa olisi laulu- ja soitinyhtye Hawaiian6:n konsertti. Siirtyminen paikanpäälle tapahtui Kazu-sanin pienellä autolla. Kun vihdoin päästiin perille niin ihmetystä aiheutti esiintymisalueen pieni koko. No sen ei annettu häiritä vaan odoteltiin ensimmäistä esiintyjää samalla kun taustalla soitettiin South Park -elokuvan soundtrackia.
Japanilaiset ovat outoa kansaa. En nähnyt ainuttakaan humalaiselta vaikuttanutta henkilöä koko illan aikana vaan kaikki olivat selvästi tulleet kuuntelemaan bändejä. Tästäkin huolimatta välittömästi kun ensimmäinen bändi aloitti soittamisensa niin puolet yleisöstä ryntäsi lavan eteen heilumaan holtittomasti. Itse tyydyin kuitenkin jäämään salin takaosiin seuraamaan tilannetta. Uskotteko jos väitän että yli 190cm pitkä melko vaaleahiuksinen (ainakin paikallisiin verrattuna) länsimaalainen erottuu yleisön joukosta aika hyvin. Ainakin ensimmäinen esiintyjä koitti selvästi viittoa jotakin minulle ja Teemulle kappaleiden välissä. En sitten tiedä mitä tarkoitti...
Toinen eroavaisuus Suomen ja Japanin konserteissa on äänenvoimakkuus. Kun ensimmäinen esiintyjä lopetti ja siirryttiin pihalle tauolle niin huomasin että korvat soi aika pahasti. Eareita myymällä olisi voinut tehdä hyvät rahat. Tai ainakin minulta olisi voinut pyytää suhteellisen korkeata hintaa ja olisin maksanut mukisematta. Ennen pääesiintyjää oli vielä pari lämppäriä ja äänenvoimakkuutta ei ainakaan laskettu heitä varten.
Kun viimeinen esiintyjä viimen aloitti niin korvat huusi tuskaa ja hiki virtasi. Vaikkei paikalla ollutkaan kauhean paljoa yleisöä (ehkä hieman yli sata) niin konserttisalin pienuudesta johtuen tunnelma oli aika tiivis. Ilma rupesi olemaan jo todella tunkkainen ja paita hiestä läpimärkä. En osaa sanoa tuosta Hawaiian6:sta juuri mitään. Perus jrockia kaiketi. Kaikki ne kuullostaa ja näyttää samalta varsinkin kun musiikkia soitettiin oikeasti aivan liian kovaa.
Loppujenlopuksi kuitenkin ihan onnistunut ilta ja tinnityskin lakkaa toivottavasti muutaman päivän sisällä. Tämänkin sijasta olisin voinut nyhjöttää kämpillä kirjoittelemassa joistakin muuntajista ja niiden suunnittelusta jotakin tylsää/turhaa raporttia jonka deadline on vasta ensi viikon maanantaina. Vikana iltana kerkeää kuitenkin ihan hyvin.
Tulin juuri eräästä konsertista jonne olin jostakin kumman syystä ostanut lipun pari viikkoa sitten aamu seitsemältä. Ohrapirtelöillä ja sillä että hetkeä aikaisemmin oltiin poistuttu eräästä ravitsemusliikkeestä ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa.
No tänään oli kuitenkin 18:00 lähtö Masashi-sanin asuntolalta kohti Onion-studiota, jossa olisi laulu- ja soitinyhtye Hawaiian6:n konsertti. Siirtyminen paikanpäälle tapahtui Kazu-sanin pienellä autolla. Kun vihdoin päästiin perille niin ihmetystä aiheutti esiintymisalueen pieni koko. No sen ei annettu häiritä vaan odoteltiin ensimmäistä esiintyjää samalla kun taustalla soitettiin South Park -elokuvan soundtrackia.
Japanilaiset ovat outoa kansaa. En nähnyt ainuttakaan humalaiselta vaikuttanutta henkilöä koko illan aikana vaan kaikki olivat selvästi tulleet kuuntelemaan bändejä. Tästäkin huolimatta välittömästi kun ensimmäinen bändi aloitti soittamisensa niin puolet yleisöstä ryntäsi lavan eteen heilumaan holtittomasti. Itse tyydyin kuitenkin jäämään salin takaosiin seuraamaan tilannetta. Uskotteko jos väitän että yli 190cm pitkä melko vaaleahiuksinen (ainakin paikallisiin verrattuna) länsimaalainen erottuu yleisön joukosta aika hyvin. Ainakin ensimmäinen esiintyjä koitti selvästi viittoa jotakin minulle ja Teemulle kappaleiden välissä. En sitten tiedä mitä tarkoitti...
Toinen eroavaisuus Suomen ja Japanin konserteissa on äänenvoimakkuus. Kun ensimmäinen esiintyjä lopetti ja siirryttiin pihalle tauolle niin huomasin että korvat soi aika pahasti. Eareita myymällä olisi voinut tehdä hyvät rahat. Tai ainakin minulta olisi voinut pyytää suhteellisen korkeata hintaa ja olisin maksanut mukisematta. Ennen pääesiintyjää oli vielä pari lämppäriä ja äänenvoimakkuutta ei ainakaan laskettu heitä varten.
Kun viimeinen esiintyjä viimen aloitti niin korvat huusi tuskaa ja hiki virtasi. Vaikkei paikalla ollutkaan kauhean paljoa yleisöä (ehkä hieman yli sata) niin konserttisalin pienuudesta johtuen tunnelma oli aika tiivis. Ilma rupesi olemaan jo todella tunkkainen ja paita hiestä läpimärkä. En osaa sanoa tuosta Hawaiian6:sta juuri mitään. Perus jrockia kaiketi. Kaikki ne kuullostaa ja näyttää samalta varsinkin kun musiikkia soitettiin oikeasti aivan liian kovaa.
Loppujenlopuksi kuitenkin ihan onnistunut ilta ja tinnityskin lakkaa toivottavasti muutaman päivän sisällä. Tämänkin sijasta olisin voinut nyhjöttää kämpillä kirjoittelemassa joistakin muuntajista ja niiden suunnittelusta jotakin tylsää/turhaa raporttia jonka deadline on vasta ensi viikon maanantaina. Vikana iltana kerkeää kuitenkin ihan hyvin.
# posted by Markku Järvelä @ Friday, June 30, 2006 
Comments:
<< Home
Olisi ollut hienoa kuulla se keikka. Mutta minä nyt olenkin aika hulluna japanilaiseen musiikkiin :)
Japanilaisilla rokkifestivaaleilla oli kanssa hauska käydä. Kaikilla oli hauskaa, musiikista nautittiin ja lavan edustat olivat aina täynnä ja silti ainoat humalaiset olivat (lähinnä jenkkiläiset) englanninkielen opettajat.
Post a Comment
Japanilaisilla rokkifestivaaleilla oli kanssa hauska käydä. Kaikilla oli hauskaa, musiikista nautittiin ja lavan edustat olivat aina täynnä ja silti ainoat humalaiset olivat (lähinnä jenkkiläiset) englanninkielen opettajat.
<< Home
