Monday, September 25, 2006

 

Paluu arkeen?

Viime postauksesta on taas kulunut reilu viikko. En vaan ole jaksanut kirjoitella mitään ja toisaalta eipä aikaakaan juuri ole ollut. Shiretokoon tuli tehtyä kolmen päivän reissu. Ensimmäisen päivän ohjelma oli ihan jees kun kierreltiin ne hienoimmat paikat tuolta läpi. Taifuunin takia toisena päivänä katseltiin kaloja ja matkamuistomyymälöitä ja kolmas päivä oli muodollisuuksia. Ihan mukava reissu oli vaikka kelit eivät mitään parhaimpia olleetkaan.

Loppuviikko sujuikin käytännössä ryyp... korjaan, juhliessa vanhojen sekä uusien kavereiden kanssa, sillä tämä oli Teemun viimeinen viikko Kitamissa. Käytännössä keskiviikkona, perjantaina sekä sunnuntaina meni aamuun asti ja torstai sekä lauantai otettiin hiukan hiljaisemmin. Tosin lauantain lepopäivä johtui lähinnä Yamamoto-sanin grillipileiden siirtymisestä sunnuntaille (eipä kukaan ollut meille mitään maininnut).

Teemu siis _pääsi_ tänään pois Kitamista ja matkusti korealaisen Kimin kanssa Tokioon ja joskus viikon päästä _pääsee_ takaisin lämpimään ja valoisaan Suomeen. Minä taas _joudun_ jäämään kylmään ja pimeään Kitamiin vielä puoleksi vuodeksi - mitähän tekemistä sitä keksisi täällä... Suomalaisista ei kuitenkaan päässyt lopullisesti eroon. Perjantaina tulee Oulusta uusia vaihtareita pari kappaletta jotka näillä näkymin viihtyvät Kitamissa ~vuoden.

Koulut alkaa viikon päästä ja kursseja olisi varmaan ihan kiva alkaa katselemaan. Ydinvoimakurssin ja jonkin sähkökoneisiin liittyvän kurssin tulen varmaan valitsemaan mutta tuon lisäksi pitäisi vielä jotakin jännää keksiä. Voisi jonkin simppeliä matematiikkaa harkita sillä voisi olla pieni mahdollisuus että niillä voisi ehkä korvata joitakin TTY:n matikan kursseja. Tod. näk. ei tule onnistumaan mutta aina voi haaveilla.

ps. En minä nyt oikeasti täältä pois halua - päinvastoin. Kielen on juuri oppinut sillä tavalla että puhelimessa pystyy kommunikoimaan auttavasti ja keskustelutilanteissa ei enää mene aivan kaikki ohi. Jos nyt vaan jaksaisi muutaman kuukauden ajan opiskella pari tuntia päivässä niin jouluun mennessä pitäisi kielitaidon olla jo aika hyvässä jamassa.

Kitami kuittaa.

Saturday, September 16, 2006

 

Tour de Japan: Tokio, Kitami - Grande finale

Tokion piti olla mahtava finaali kuuden viikon reissulle mutta väsymys alkoi jo painamaan sen verran kovin ettei mitään jaksanut juurikaan tehdä. Lauantaina tuli kuitenkin vierailtua Nahassa tavatun Carlosin kämpillä ja siellä oli jotkin ulkkareiden jäähyväisbileet. Tuli lähinnä nautittua muutama kalja ja seurattua touhua vierestä. Kun ei jaksa niin ei jaksa.

Sunnuntaina oli oikeastaan ainoa päivä jolloin ohjelma oli etukäteen suunniteltu. Kipin kapin harajukuun kuol^H^H^Hatselemaan cosplayereitä ja tiedustelemaan mikä on tällä viikolla muodissa. Sää oli ihan kiva ja ihmisiä oli paikalla aika paljon. Olivat kyllä aika mörköjä ja muutama länsimaalainenkin oli tuolla pousailemassa. Harajukun sillan läheisyydessä oli myös rockabillyjä jotka svengailivat jenkkirockin tahdissa.

Maanantaina ostosten tekoa Akihabarassa ja tiistaina piti kokeilla Shinjukun rautatieaseman ruuhka aamulla. Oli kyllä pienoinen pettymys sillä ei ihmisiä pitänyt ahtaa juniin kenkälusikkojen kanssa. Tuskainen lento kohti Memanbetsua lähti hieman ennen viittä. Tuskainen sikäli että orastavan nuhan ansiosta poskiontelot olivat täynnä räkää ja lauskeutuessa paineentasaus korvissa ei toiminut mitenkään... Kiva kiva... Takaisin asuntolalle saavuttiin kahdeksan aikoihin ja pikasuihkun jälkeen olikin illanviettoa korealaisten ja parin japanilaisen kanssa. Kello kuuden säännöstä ei tingitä!

Tokioon pitää kyllä ehdottomasti lähteä uudestaan sillä tämä reissu oli pienoinen pettymys. Tuolla olisi ollut vaikka mitä jos vain olisi ollut vähänkään paremmassa kunnossa. Ehkä sitten talvilomalla sillä tuolloin saan käyttööni halvemmat lentoliput itselleni ja parille kaverille.

Maanantaina pitäisi lähteä jonnekkin päin Hokkaidoa parin päivän reissulle. Tuolla on jotakin tekemistä unescon ja jonkin malesialaisen yliopiston kanssa. No ihan mukava katsella Hokkaidollakin jotakin muutakin kuin Sapporoa ja Kitamia. Pitää vain toivoa ettei kauhean montaa temppeliä/linnaa/vastaavaa nähtävyyttä tule vastaan. Sitten viikon päästä lauantaina olisi ilmeisesti juopottelua isojen setien kanssa. Yamamoto-san otti taas yhteyttä että jotakin yakinikua ja vastaavaa olisi tiedossa. Jos tiedossa on yhtään samanlainen ilta kuin viimeksi heidän kanssaan niin kivaa tulee olemaan.

Kuvat tulevat nettiin jahka jaksan alkaa lajittelemaan niitä, eli ei ihan heti. Kitami kuittaa.

Saturday, September 09, 2006

 

Tour de Japan: Naha, Tokio

Pari viikkoa Nahassa meni turhankin nopeasti. Ei olisi hairinnyt yhtaan vaikka olisi ollut viela viikko lisaa lusittavaa. Parina viimeisena paivana kaytiin majapaikasta keratyn porukan kanssa jossakin aquariumissa ja jollakin pienella autiolla saarella snorklailemassa. Paikkojen nimet ei tietenkaan jaaneet mieleen mutta kivaa oli.

Okinawalla oli alunperin tarkoitus ladata akkuja Tokiota varten mutta mites kavikaan. Illat venyivat hyvin usein aamuun asti ja paahtava kuumuus piti huolen siita etta kauhean pitkaan ei ollut mahdollista nukkua. Muutamana ensimmaisena paivana tuli kierreltya randomisti Nahan kuppiloita mutta viimeisena viikkona ohjelma rutinoitui. Aluksi paivalla jotakin random touhua, sitten majapaikassa sluibausta ja satunnaista saatoa ja loppuillaksi Kotobuki nimiseen izakayaan. Kuulostaa ehka tylsalta ja yksinkertaiselta mutta oikeasti ihan torkean mukavaa.

Viimeisena iltana olisi ollut hyva nukkua oikeasti hyvat younet mutta nekin kutistuivat lopulta neljaan tuntiin. Tokioon saapui siis hyvin, hyvin vasynyt matkailija. Tokion suunnitelmat olivat jollakin tavalla selvat. Aluksi suunnistus Akihabaraan Yamanotella tehdyn kunniakierroksen jalkeen ja sitten nettikahvilan etsintaa jotta voisi suunnitella majoitusta hieman paremmin. Mita sita suottaa etukateen tuollaisista asioista huolehtimaan jos maailman suurinpaan kaupunkiin on matkalla... Hotellit ja vastaavat ovat yleensa aika kalliita jos ei halua kauhean pitkalle lahtea joten paadyin taksi yoksi ottamaan nettikahvilasta 12h setin. Oma huone, rajaton internetin kaytto seka suhteellisen mukava tuoli jossa voi nukkua. Hintaa tuli 2500 jenia joka on aika paljon halvempi kuin hostellit ja sijainti on hyva.

Taman paivan suunnitelma olisi etsia Nahassa tavattu Paragualainen ystavamme ja kayda jossakin bilettamassa. Ei ole viela kauhean tarkkoja suunnitelmia tiedossa mutta tod. nak. suuntaamme jonnekkin Tokion yoelamakortteleista. Huomenna Harajukun silta jossa kaikki cosplayerit ja muut morot pousailevat. Maanantaina Akihabarassa randomsalan ostelua jotka sitten lahetan kait saman tien suomeen (toivomuksia saa esittaa) ja tiistaina jotakin satunnaista palloilua ennen Kitamiin paluuta. Younet tulevat jaamaan tod. nak. aika lyhkaisiksi joten Kitamiin saapuu zombi.

Akihabara kuittaa.

Sunday, September 03, 2006

 

Tour de Japan: Naha - riipaiseva avautuimen

Tekee mieli avautua joten ei valttamatta kannata lukea seuraavaa...

Japsit ei osaa ajaa autoilla - varsinkaan Nahassa. Vuokrattiin keskiviikkona fillarit ja lahdettiin etsimaan hieman hienompia rantoja Nahan pohjoispuolelta. Taas tuli tarpeeksi lahelta piti tilanteita vaikka itse ajaa suhteellisen kiltisti. Nama paikalliset eivat yksinkertaisesti hallitse autolla ajoa. Eilenkin kaytiin autolla hieman kauempana snorklailemassa ja kuskin piti ajaa aina aivan edellisen auton puskurissa kiinni... Ei voi ymmartaa...

Suomen kesa ei ole kuuma. Jos vaittaa jotakin muuta niin on vaarassa ja sopii kayda joskus etelassa. Paitaa pitaa vaihtaa monta kertaa paivassa kun hiki virtaa vaikka istuisi vain paikallaan ja oikealla kadella nauttii valilla jotakin huurteista juomaa joka on "almost like beer".

Suomalaiset eivat tupakoi. Gekkousoussa (majapaikan nimi) lahes ainoat jotka eivat tupakoi on gaijineita (gaikokujin ~ ulkomaalainen, gaijin ~ muukalainen). Saisivat tehda paljon tiukemmat tupakkalait Japaniin mutta tuskin tulee tapahtumaan ihan heti.

Edelliseen liittyen - tapasin tiistaina kivan, sopon ja tupakoimattoman tyton. Kavimme syomassa ja kavelemassa ympari Nahan paakatua ja sovimme treffit torstaiksi. Torstaina sitten soiteltiin ja sovittiin etta tavattaisiin jossakin parin tunnin paasta ja soiteltaisiin silloin tarkempi aika ja paikka. No soitin mutta ei vastausta. Seuraavana paivana tama tytto sitten soitti Kiotosta ja sanoi etta oli nukahtanut... Ehdotti kuitenkin etta soiteltaisiin jatkossakin ja mahdollisesti tavattaisiin joskus Sapporossa mutta enpa sitten tieda. Elama on.

Vaikka tasta tulikin avautumispostaus niin Naha on kuitenkin ehdottomasti mukavin paikka jossa on taman reissun aikana oltu. Tokioon lahdetaan vasta perjantaina aamulla lentaen silla se on vain hieman kalliimpaa kuin laivalla matkustaminen (20 000 jenia vs. 28 000 jenia) ja parin paivan sijasta perille paaseekin parissa tunnissa. Eli saavumme Tokioon juuri silloin kun alunperin pitikin mutta Nahassa voi olla lahes kolme paivaa pidempaan.

Kieltakin osaa jo sen verran etta pystyy osallistumaan keskusteluun jollakin tavalla ja ymmartaa lahes aina mista puhutaan vaikka paikalliset puhuisivat keskenaankin melko nopeasti. Viela on kuitenkin ihan torkean paljon opeteltavaa. Toki erittain vahvaa Kansain murretta kayttavien ihmisten puheesta ei saa mitaan selkoa vaikka opiskelisi kuinka paljon...

Lonkeromaa kuittaa.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?