Monday, November 06, 2006

 

Säteileviä poroja

Lähdinpä noin about 4 tunnin ruhtinaallisen unen jälkeen kävelemään kohti ydinvoimatekniikan luentosalia. Matkalla tapaan Kenjin. "Huomenta, oletko valmistautunut tenttiin?" - "Häh? Mikä tentti?" - "Kohta on pieni välitentti ydinvoimaan liittyen." - "jahas." Voiko ihanammin päivä enää alkaa? Japaniksihan se tentti oli ja proffa sanoi että pitäisi kirjoittaa jostakin gammasäteilyyn liittyvästä jutusta. No väsäsin paperille jotakin todella yksinkertaista aikaisemmin lukemieni ydinpommeihin liittyvien tekstien perusteella. Tunnin loppupuolella olin jo syventynyt japanin opiskeluun sanakirjani avulla mutta sitten kiinnitin huomioni siihen kun opettaja rupesi puhumaan poroista ja ehkä johonkin säteilyyn liittyvästä. Ydinfysiikan erikoissanasto on hiukan hakusessa joten en ihan tajunnut mitä jutulla haettiin takaa mutta en ilmeisesti ollut ainoa. Rupesi opettaja kuitenkin tenttaamaan minulta kaikenlaisia porojuttuja. Normiluento...

Myöhemmin päivällä keskustaan pyörimään tietokoneliikkeisiin ja tajusin että Nintendo Wii tulee olemaan Japanissa ihan törkeän paljon halvempi kuin Euroopassa. "Mutta kun tekee mieli." Jos tuosta tulee aluekooditon niin aika varmasti tuo päätyy jossakin vaiheessa huoneeni lattialle ja sitten keväällä nappaan mukaani Suomeen. Budjetti on pysynyt paremmin kasassa kuin olin alunperin suunnitellut joten voisin ostaa tuon ihan hyvällä omatunnolla.

Päivällisen virkaa toimitti tänään Victoria Steakin 450g piffi. Oli jokaisen jenin arvoinen sillä tässä maassa on kunnon pihvit harvinaisia. Ei tuota nyt ihan muuten vain käyty syömässä. Petri on tänään taas vuoden lähempänä kuolemaa joten sitä tuli juhlistettua. Tässä on toinen asia mitä japanilaiset eivät ymmärrä: sarkasmi - tuo huumorin alalajeista parhain. Perusjapsi olisi kysynyt ihmeissään: "Miksi te juhlitte sitä että toinen on taas lähempänä kuolemaa?"... Ei näin...

Muumimaa kuittaa.

Comments:
Valitettavasti Wii ei tule olemaan aluekooditon. Tosin Wiille saattaa tulla helposti käytettävä ohjelma aluekoodien kiertämiseen
 
Näinhän se taitaa valitettavasti olla. Mutta jos tuohon tulee jokin helppo tapa kiertää aluekoodit niin pitää harkita. 25000 jeniä on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin 250 euroa.
 
Voisin olla kateellinen Wii:lle, mutta taitaisi jäädä hyllyn koristeeksi sekin värkki... kovasti halusin tuon DS Liten, enkä vieläkään ole jaksanut hankkia siihen täällä Suomessa toimivaa laturia =)

Noh, meikäläinen on kotiutunut (lue kuoleentunut) takaisin tänne koto Suomen arkeen... pieni lentsu vieläkin päällä, mutta paikallis tohtori sanoo että normi flunssaa. Kaipa 9 viikon nuhat on yhtäkkiä yleistyneet täällä puolen mualimaa =). Kesällä kulutettu raha on tienauksessa kun ei kouluunkaan enää ehtinyt, jos jaksaisi jouluun asti töissä kiukuttaa.

Mutta pitäkää Kitami hallussa. Meiti tarkkailee täältä tilannetta.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?