Wednesday, April 11, 2007

 

Maalla on mukavaa

Soulissa oli kivaa. Tokiossa oli kivaa. Tarkempaa raporttia ei jaksa/viitsi kirjoittaa.

Matka kohti Naritan lentokenttää oli suhteellisen triviaali. Vasta kentällä tuli ensimmäiset ongelmat. Finnairin lennot lähtivätkin eri terminaalita mitä lippuun oli kirjoitettu. Hetken aikaa piti pyöriä kentällä ennen kuin sen suostui uskomaan. Aikaa oli suorittaa pikaiset matkamuistojen ostamiset lentokentän tax free kaupoista ja sitten portille odottamaan. Oli todella outo olo kun ympäriltä kuului keskusteluja jotka käytiin suomeksi.

Lento ei ollut aivan täynnä joten sain vaihdettua paikan jossa jalkatilaa oli hyvin vähän paikkaan jossa jalkatilaa oli todella paljon. Nukkuminen ei oikein onnistunut joten katselin koko lennon elokuvia joita siellä esitettiin. Lento meni kaikin puolin suhteellisen mukavasti vaikka alussa olikin hieman heikko olo...

Reilu 10 tuntia myöhemmin saavuttiin Suomen ilmatilaan ja laskeutumisen aikana näkymä lentokoneen ikkunasta karu. Pelkkää metsää vaikka tarkoitus oli laskeutua sentään Suomen isoimman kaupungin liepeille. No sen sitä saa kun viettää muutaman viikon maailman isoimmassa kaupungissa. Porukat oli lentokentällä vastassa ja matka jatkui kohti reilun 8000 asukkaan suurkaupunkia. Edessä onkin taas totuttelua Suomen erikoisuuksiin. Kauppareissut pitää suunnitella etukäteen sillä ruokaa ei saakkaan 24/7, töitä pitäisi tehdä ja sen sellaista.

Tähän blogiin kirjoitan vain japaniin liittyviä asioita joten jatkossa postauksia tulee aika harvassa... Tod. näk. tähän tulee vielä muutama postaus ja sen jälkeen vaikenen ainakin hetkeksi.

Tampere kuittaa o/

Thursday, March 29, 2007

 

Korea II - Maalla on mukavaa

Tällä hetkellä oleskelen Samcheok nimisessä kaupungissa eteläisessä Etelä-Koreassa. Asukkaita täällä on paljon vähemmän kuin Kitamissa mutta silti tämä vaikuttaa isommalta kaupungilta. Japanista Korea eroaa sillä että täällä on oikeasti ihan törkeästi vuoria, tekstistä ja puheesta ei saa mitään selvää ja ihmiset ovat vähän isompia kuin japanilaiset. Niin ja ruoka on tietysti paljon parempaa kuin perus japsipöperöt.

Korealaiseen ruokaan onkin tutustuttu huolella. Koiraa kävin syömässä eilen keittomaisessa muodossa. Maistui ehkä hieman naudalle paitsi väri oli tummempaa ja liha paljon mureampaa. Sitten tiistaina tuli syötyä kaikenlaisia meren eläviä: mm. vielä elossa (tai oikeastaan ei vielä kuolleita) mustekalan lonkeroita (ts. zombilonkeroita) jotka liikkuivat kun niitä tunki suuhun ja vielä suussa tarrasivat imukupeillaan poskiin ja kieleen kiinni. Maku ei tosin ollut kauhean vastenmielinen - ehkä hieman sitkeähkö koostumus tosin.

Päivät ovat menneet aika rutiinilla. Aamulla joskus 10:00 aikoihin hereille ja safkaa napaan jossakin ravintolassa. Sitten turisteilua iltaan asti ja sen jälkeen paluu Kimin kämpille joka sijaitsee hänen työpaikkansa yläkerrassa. Tässä kaupungissa on kokoonsa nähden yllättävän paljon nähtävää: isohko luola, paljon museoita ja puisto joka on omistettu pelkästään peniksille (tästä tulee kuvia joskus). Kimin porukat omistavat jonkinlaisen karaoke/hostess-paikan jossa saa normi karaokehuoneen lisäksi ostettua myös seuraa pariksi tunniksi. Tässä tapauksessa nuorehkoja (25-30+) tätejä jotka sitten kaatavat asiakaille juomia laseihin, laulavat heidän kanssaan ja nauravat tyhmille jutuille - ei sen enempää.

Iltaisin vaihtoehtoina on että lähden kieli- ja lukutaidottomana (korealaiset osaavat englantia tai japania todella huonosti) täysin vieraaseen kaupunkiin pyörimään tai sitten pyörin tuon karaokepaikan takahuoneessa noiden hostess tyttöjen keskellä. Yleensä päädyn tuohon jälkimmiseen vaihtoehtoon paitsi tiistaina kun lähdin Kimin professorin kanssa kaupungille juomaan perinteistä Korealaista riisiviiniä ja syömään satunnaisia meren eläviä (niitä zombie lonkeroita). Tuli keskusteltua aika paljon Japanin ja Korean välisistä suhteista. Ihan mielenkiintoista kuulla välillä jonkin muunkin kuin japanilaisen mielipide asiasta.

Huomenna olisi aamulla aikaisin lähtö kohti Seoulia jossa olisi päivällä random turisteilua ja illalla olisi tarkoitus tehdä jotakin ihan muuta kuin turisteilua. Paluu Japaniin olisi lauantaina 08:45 ja se tapahtuu todennäköisesti samoilla silmillä ja suuntaankin tod. näk. heti Toyotalandiaan saavuttua kapselihotelliin/nettikahvilaan ja otan halvan päiväsetin jossa voi hieman torkahtaa.

Sateinen Samcheok kuittaa o/

Sunday, March 25, 2007

 

Korea I

Tästä tulee pikapostaus. 10 min aikaa kirjoittaa...

Hanedan lentokentälle saavuin ihan sopivan aikaisin sillä ulkomaan terminaalin etsimisen kanssa oli pientä sähläystä. Piti infosta kysellä mitä ulkomaan lennot lähtee kun ei löytynyt koko paikasta oikeata check in luukkua. Kävi ilmi että kaikki ulkomaan liikenne kulkee eri rakennuksesta jonne pitäisi bussi napata. Lähtöselvitykset olivat suhteelisen helposti läpi vaikka käsimatkatavaroita halusivat katsella turvatarkastuksessa vähän tarkemmin... Ulkomaalaiskorttikin piti luovuttaa joten nyt pitää kantaa passia aina matkassa.

Koreaan saavuttiin 10 minuuttia myöhässä mutta Kim oli lentokentällä vastassa josta lähdettiinkin heti illan viettoon. Ensin perinteistä korealaista grillausta jota japanissa kutsuvat yakinikuksi. Sitten erään kiinalaisruokalan kautta karaokeen ja sieltä pikaisesti vielä yhteen kuppilaan. Voisin alkaa pitää tästä maasta. 5 tuntia kerkesi kulua laskeutumisesta niin olin jo hommannut 24 vuotiaan pienonsoittajatädin henkilökohtaiseksi oppaaksi Seouliin. Loppuilta/aamu meni Seoulissa häröillessä. Aamulla johonkin kylpylän tapaiseen nukkumaan. Halpaa ja ei edes kauhean epämukavaa.

Lauantai meni aika hissuksiin. Kimin ja erään Joon kanssa kierreltiin Seoulin nähtävyyksiä. Lähinnä päivä meni Namsan-vuorella josta on suhteellisen hyvät näkymät Seouliin. Harmi vain että keli oli huono ja näkyvyys aika heikko mutta pimeän tullessa kaupungin valot näkyivät kauas. Illalla parin ravintolan kautta nukkumaan.

Sunnuntaina 11 aikaan liikkeelle ja ruhtinaallisen aamupalan jälkeen suunnaksi Tonghea (kaupunki 230 km Seoulista itään). Tänne saavuttiin 30 min sitten ja kohta olisi taas lähtö muualle. Tämän pikablogauksen kerkesin kuitenkin kirjoittaa. Pitänee varmaan kuitenkin soittaa sille pienotädille etten pääsekkään tänään tapaamaan sitä vaikka sovin sen kanssa perjantaina treffit tälle päivälle... Elämä on...

Tonghea kuittaa o/

Friday, March 23, 2007

 

Huvipuistoilua

Mita sita turhaan younia nukkumaan kun ilmankin parjaa. Tiistaina herailin joskus ennen aamu yhdeksaa ja seuraavan kerran nukuinkin keskiviikkona joskus ilta yhdentoista jalkeen. Pahimmat hetket olivat keskiviikkona paivalla kun kavin Hiron, Keijin ja parin randomihmisen kanssa jossakin Tokion vanhassa kaupunginosassa. Piina oli ohi joskus puolenpaivan jalkeen kun piristyin hetkellisesti.

Pyorin hetken aikaa Uenon puistossa katselemassa ihmisia ja sitten lahdin Akihabaraan katselemaan digivideokameroita. Jostakin syysta kiinnostaisi hirveasti hankkia tuollainen mutta mutta... Illemmalla oli tarkoitus vierailla Japanin Go liiton paamajassa mutta myohastyttiin hieman joten museot ja hall of famet jai nakematta. Mutta eipa minua oikeastaan edes kiinnostanut nuo...

Illalla Tokyo Domea kattelemaan ja piti kayda laheinen vuoristorata kokeilemassa. 1000 jenia ei ollut yhtaan liian iso hinta laitteesta joka pesee kaikki Linnamaen ja Sarkaniemen laitteet mennen tullen. Myohaan illalla Shinjukuun pyorimaan ja sen jalkeen kohti Uenoa jossa pikainen kalja ja sitten nukkumaan mukavan oloiseen kapselihotelliin. Yhta mittaa oltiin hereilla noin 38 tuntia joiden aikana useampi tunti bilettamista. Turnauskestavyys selvasti kasvussa.

Torstaina oli vuorassa Tokyo DisneySea. Lahto hieman viivastyi ja saavuimem perille aika myohaan. Japanissa kun oltiin niin jonot laitteisiin oli pitkat - siis ihan aikuisten oikeasti... Ei paljoa kiinnostaisi seisoa paria tuntia jonossa per laite... Onneksi tuolla oli paljon muutakin nahtavaa ja vaikkei kaikkiin parhaimpiin laitteisiin paassykkaan niin ei niin harmittanut.

Illemmalla parit bisset ja nukkumaan. Aamulla pikainen aamupala ja nyt kirjoittelen tata. Kohta olisi tarkoitus lahtea Akihabaraan pyorimaan hetkeksi ja sitten pian Hanedan lentokentalle ja Koreaan tuttuja tapailemaan. Kim lupasi tulla lentokentalle vastaan ja jarjestaa majoitukset joten ongelmia ei pitaisi olla. Takaisin Tokioon 31. paiva jolloin on tiedossa aika isot bileet. Tuonne menen varmaan Masashin kanssa joka on samoihin aikoihin kaupungissa.

Ueno kuittaa o/

Tuesday, March 20, 2007

 

Paivitystahti kiihtyy

En jaksanut eilen mihinkaan go pelleilyyn lahtea. Pyorin aamupaivan/paivan Shibuyassa ja suuntasin hieman myohemmin Shinjukuun. Shinjukussa on Japanin vilkkain rautatieasema joten jos ihmisia haluaa katsella niin se on ihan oikea paikka. Lisaksi tuo on paivalla taysin eri kaupunki kuin yolla jolloin Kabuki-cho (googlettakaa jos ette tieda) heraa henkiin. Shinjukussa kului loppupaiva ihan kivasti kun loysin suurehkon kirjakaupan jossa oli paljon mielenkiintoista tavaraa. Ja mihinkas muuallekkaan wanha ja wasynyt turisti hakeutuu kuin sahkokirjojen osastolle. Tod. nak. kannan Suomeen japaniksi kirjoitetut opukset tuulivoimasta ja aurinkokennoista. Saapahan ainakin jarkevaa sanastoa opetella.

Illemmalla oli sitten tiedossa biletysta. Pienen sekoilun jalkeen loysin itseni Hiron, hanen kaverinsa, Petrin ja Villen kanssa eraasta pienehkosta clubista Roppongissa. Talla kertaa Roppongista jai paljon parempi mielikuva. Clubi johon eksyttiin oli hyvinkin viihtyisa - musiikkia ei soitettu liian kovaa, tilaa riitti, jarjestelyt toimi, tytot oli natteja jne.

Tuolla tuli sitten biletettya aamuun asti jonka jalkeen oli tarkoitus lahtea Hiron ja Keijin (se hiron kaveri) kanssa katselemaan kaloja eraalle maailman suurimmista kalamarkkinoista. Harmiksemme se oli kuitenkin kansallisen vapaapaivan takia suljettu joten jaa seuraavaan kertaan... Aamupalaksi tonnikalasashimi tonpuri ja sen jalkeen junalla Uenoon missa tuli kaytya nettikahvilassa suihkussa ja nyt sitten blogailen tassa. Eli mahdolliset typot ja vastaavat epaloogisuudet johtuvat ihan vain vasymyksesta...

Kohta pitaisi lahtea taas jonnekkin pain Uenoa Hiron ja Keijin kanssa, jossa pitaisi tavata joku tyyppi jota en tieda ja sitten meinasin jos Yamanotessa tekisi pari kunniakierrosta ja sitten illalla etsii jonkin nettikahvilan.

Ueno kuittaa o/

 

Turisteilua

Viimeksi blogasin roppongista. Sain nettikahvilassa nukuttua sen pari tuntia ja sitten laksin pihalle joskus aamulla. Ulkona oli suhteellisen rauhallista. Kaduilla liikkui vain muutavia vasyneita bilettajia ja sitten niita maailman vanhimman ammatin harjoittajia. 3000 jenilla (20 eurolla) olisi kuulemma saanut vaikka mita...

Wanha ja wasynyt turisti suuntasi kuitenkin lahimmalle metroasemalle ja sielta Yamanote-linjan (山手線 - Ympyraa kiertava juna keskella tokiota) asemalle. Ostin lipun viereiselle asemalle ja menin junaan nukkumaan. 4 kertaa kerkesi tekemaan kunniakierroksen Tokion ympari ennen kuin Hiro-san otti yhtetta, joten junassa tuli istuttua reilu 4 tuntia joista nukuin ehka vajaa kaksi pienissa patkissa. Tulee halvemmaksi kuin hotelli ja ei tarvi varauksien kanssa taistella...

Hiron tapasin Akihabarassa jossa pyorimme muutaman minuutin ennen kuin otimme suunnaksi Asakusan jossa vietimmekin loppupaivan turisteillen ja eraassa huvipuistossa kaydessa. Ihan jees vaikka saikin taistella aika ajoin jotta saisi pidettya itsensa hereilla.

Illaksi ei tarvinnut kuitenkaan yopaikkaa ruveta etsimaan kun Hiro sanoi etta hanen kamppassa lattialla voisi viettaa yhden yon. Eli suunnaksi Tsukuba jossa saikin pitkasta aikaa nukuttua yli 6h yhteen menoon. Aamulla suhteellisen aikaisin ylos ja 10 aikoihin aamulla loysin itseni taas Tokyon rautatieasemalta. Suunnaksi otin Ikeburon jossa oli tarkoitus etsia aamupala ja kierrella hetken aikaa. Tuolla oli lahinna isoja tavarataloja ja sen sellaista. Ei kauhean mielenkiintoista.

Neljan aikoihin suunnaksi Ginza jossa piti Ville ja Petri tavata. Mitaan maamerkkeja tuolta ei tuntenut joten heidan loytaminen olisi hieman ongelmallista. Kuin ihmeen kaupalla satuin tormaamaan heihin sattumalta kun olivat poistumasta satunnaiselta metroaseman uloskaynnilta. Ginzassa tuli kierrettya lahinna kaduilla ja safkaa ja juotavaa etsittya. Sony birussa tuli kanssa vierailtua mutta jostakin syysta siella ei ollut mitaan viittauksia rootkitteihin eika viallisiin akkuihin... Sitten eraaseen irkkubaariin muutamalle ja illaksi Shibuyaan jossa eksyttiin eraaseen surkeahkoon intialaiseen buffettiin. Ville ja Petri lahtivat tuon jalkeen hotellilleen ja mina jatkoin Shibuyan yoelamassa. Kahdessa baarissa kavin juomassa yhdet mutta olivat aika tyhjillaan molemmat... Illaksi kapselihotelliin nukkumaan jossa sain taas ehka 6h nukuttua eli nyt pitaisi olla univelat kuitattu... Tai sitten ei...

Tanaan pitaisi etsia Japanin Go liiton talo ja sitten illaksi Roppongiin jossa olisi jotkin bileet Tokion kaiketi isoimmassa clubissa...

Suomessa oli nakojaan vaalit. Keskusta isoin ja kokoomus toiseksi isoin puolue - ei paha. Porvarihallitus nakojaan todennakoinen mutta pelkaampa etta kavi miten kavi niin RKP on taas menossa mukana. Ensimmainen kerta kun en kayttanyt aanioikeuttani, mutta ehka aanestamatta jattamiselle oli nyt hyva syy...

Shibuya kuittaa.

Saturday, March 17, 2007

 

Grande finale

Viimeksi taisin blogata keskiviikkona aamuyosta heti laksiaisten jalkeen. Sen jalkeisena yona ei kauhean montaa tuntia nukuttu silla huone piti tyhjentaa ja siivota. Keskiviikon ja torstain valinen yo meni myos aika vahilla unilla ja seuraavan paivan siivoukset ja muut asiat menivat aika pitkalti koomatessa... Ei kiva...

Torstaina illalla oli lahto Sapporoon. Alunperin suunnitelmissa oli vaikka mita mutta rankan unenpuutteen takia kavin perille saavuttua hakemassa vain vahan safkaa ja valittomasti kapselihotellille nukkumaan. Perjantain suunnitelmat olivat myoskin aika pitkalle selvat. Paivalla piti etsia parturi ja hieman kauppaja kierrella ja illalla oli treffit vanhan tutun kanssa. Kivaa oli paitsi etta tati sanoi etta muistutan kuulemma muumia koska olen valkoinen ja iso (vyotaron kohdalta)... Jepjep... <3

Lauantaina oli suhteellisen aikaisin lahto kohti chitosenin lentokenttaa ja sielta taas lento kohti Hanedaa. Onnistuin vaihtamaan lennon noin tuntia aikaisempaan joten ei tarvinut lentokentalla viettaa kaytannossa yhtaan ylimaaraista aikaa. Junasta suoraan check iniin, matkatavaroiden luovutus, hetken aikaa palloilua ja sitten istuinkin jo koneessa. Japanissa palvelu pelaa ihan kivasti. Tokioon saavuttua selvisi etta Hiro-san oli tullut lahes samoihin aikoihin Hanedan lentokentalle. Aika pian tormasinkin haneen ja lahdimme yhdessa kiertelemaan Uenon pikku kujia. Ensimmainen etappi oli aamupalan etsiminen. Aika pian loydettiinkin mukavan oloinen pikkuliike ja paatimme menna sisaan.

Minulle annettiin tietenkin gaijinina lontooksi kirjoitettu menu ja hiro sai japanilaisena japaniksi kirjoitetun. Sokea naki jo otsallaan etta lontooksi kirjoitettu menu on selvasti suppeampi kuin japanilaisille tarkoitettu. Vaadinkin etta vaihdettaisiin ruokalistat paikseen ja sitten selvisi syy miksi gaijinien ruokalistat oli paljon suppeammat: Niista puuttui kokonaan valaanliharuoat. Kylla! Ilkeat japanilaiset metsastavat sopoja, nappisilmaisia, porroisia, lutuisia ja viattomia pikku valaita "tieteellisista syista". Itq. Tuo ei kuitenkaan esta minua lisaamasta kysyntaa valaanlihalle ja pakkohan sita oli valas sashimit tilata. Maku muistutti hieman raakaa tonnikalaa mutta tieto siita etta joku kettutytto jossakin pain maailmaa repii pelihousunsa taman takia sai sen maistumaan paljon paremmalta...

Illemmalla sitten Roppongiin bilettamaan. Ehka pienoinen pettymys. Muutamassa discoteekin tapaisessa tuli kaytya ja kaikki paikat olivat todella taynna - hyva kun liikkumaan mahtui. Lisaksi suoraan sanoen *tutti kavella Roppongin kaduilla. Nigerialaisia oli jokaisella kadun nurkalla houkuttelemassa potentiaalisia asiakkaita heidan tissibaareihin. Ette ehka usko mutta noita oli kaikkialla ja eivat jattaneet rauhaan vaikka mita sanoi/ignoroi taysin/haistatti *tut/jne. Yakuzahan (paikallinen jarjestaytynyt rikollisuus) noi kaikki paikat omistaa ja nigerialaiset on vain palkattu torkean huonolla palkalla sisaanheittajiksi. Sanokaa vaikka rasistiksi tai joksikin mutta kylla Roppongi kaipaisi mielestani hieman Klu Klux Klanin hellaa kosketusta... prkl...

Kirjoittelen tata nettikahvilasta jossa olisi tarkoitus nukkua pari tuntia ennen kuin pitaisi tavata Hiro taas jossakin pain Tokiota... Roppongi kuittaa o/

Tuesday, March 13, 2007

 

アームレスリング

Arm wrestling.

Tänään oli ne läksiäiset erään tutun sedän baarissa. Poijjaat halusivat välttämättä vääntää kättä joten eipä siinä muukaan auttanut... Voitin kaikki (paitsi baarin omistajan jolle hävisin tahalteni... seliseliseli...) Nyt on olkapää rikki kun baarin pomon tyttäret tulivat roikkumaan käteeni väännön jälkeen... (ei, en edes valehtele...)

Siinä olikin olennaisuudet... Sitten siirrytään ihan muihin aiheisiin - eli ensi kesään... Käväisen varmaan elokuun puolessa välissä Sveitsissä kääntymässä. Eräs tuttu tyttö on silloin Euroopassa matkailemassa ja sovittiin että voitaisiin Zürichissä tavata... Tai jotakin...

Sitten erittäin epäolennaisuuksia... Se on kuulkaas kauhean kuuloista kun isot suomalaiset miehet laulavat ABBAa karaokessa... Been there, done that...

Aamuinen Kitami kuittaa... o/

ps. Onko tarpeeksi pisteitä?

This page is powered by Blogger. Isn't yours?